Itse väsyneenä, uupuneena ja matalavireisenä ei pitäisi lähteä treenaamaan. Ei vaikka se tuntuisi NIIIIIIIN tärkeältä. Ja tämän piti olla tiedossa, mutta tulipa nyt opittua kantapään kautta. Taas!
Elmon kanssa tein erilaisen lähdön kotoa, testimielessä. Koira autoon ja vasta sen jälkeen kamojen haku. Ei mitään ylimääräisiä innostuksen sieppejä jo lähdöstä. Oltiin kentän parkkiksellakin hyvissä ajoin, kerrankin. Mutta siihen se hyvä alku sitten loppuikin. Ja juuri kuten ennenkin, olin satavarma, että kaulapanta katkeaa, no jos ei se niin hihna sitten napsahtaa.... uusi kiinteä panta ja paksumpi talutin on vielä hankkimatta. No kuitenkin, parkkiksella oli siis muiden kurssilaisten lisäksi suunnistajia, varmaan 30, suurin osa lapsia, joten äänimaailma oli kaikkea muuta kuin rauhoittava. Siellä oli mopoja ja mopoautoja - tapaavat kuulemma vetää rallia parkkiksella, kertoi sauvakävelijöiden joukkoon kuulunut pappa, sauvakävelijöitäkin oli ihan riittävästi. Osa suunnistajista tuli polkupyörillä. Jeee! Mikä mahtava tilaisuus harjoitella häiriöiden sietoa, siis jos olisi edes käsitystä siitä mitä tarkoittaa häiriöiden sieto. Elmollahan ei vielä ole. Sen mielestä kaikki häiriö on äärettömän hauskaa ja kivaa ja mahtavaa jee-jee-jee, paljon porukkaa hulinoimassa.
Hampaita kiristellen käveltiin pyörätielle askel-seis-askel-seis..... ja siellä sentään Elmo hetken rauhoittui, yllättävän nopeastikin. Varmaan kaikki seutukunnan polkupyörän omistavat olivat päättäneet lähteä pyöräilemään. Huokaus. Koira takaisin autoon. Melkoinen saavutus sekin.
Odotellessani itseni rauhoittumista (eikös treenin pitänyt olla koiran rauhoittamisharjoitus?) - katselin muiden treenaamista. Siistin näköistä puuhastelua, onneksi vielä sellaista mitä Elmon kanssa osataan, siis ilman muita koiria.....
Hetken päästä uusi yritys. Päästiin tienylityskohdan liikennemerkille ihan kivastikin, ja aloin jo innostua, että päästään ylittämään tie. Kaksi eri ihmistä juoksutti koiriaan polkupyörän sivulla. Äh, yhden Elmo vielä sieti, mutta kaksi oli jo ihan liikaa. Koira autoa kohti omistajan epäasiallisen sanailun saattelemana. Sain sentään omaa pakkaani kasattua sen verran, että tehtiin muutama tottisliike ilman tunteiden purkua ja Elmon autoon suhteellisen normaalisti.
Kotiin päästyä Elmo ehti keittiöön ennen minua, pöydälle oli jäänyt broilerikastikekulho, jossa oli yksi rintafile ja kermakastiketta. Kuten arvata saattaa, jätkä ehti vetämään kulhon lattialle ja niin oli keittiö broilerisoosissa, lattiat, matot ja kaapinovet. Karjuin pääpunaisena koiralle "minä en sitten varmana noita siivoa". Elmo oli kiltti poika, siivosi keittiön, kulhokin tuli niin puhtaaksi, että olisi voinut ottaa uudelleen käyttöön.
Plaah! Erakkona eläminen kiehtoo, mutta sitten ei voisi mennä kokeisiin....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti