tiistai 24. toukokuuta 2011

Ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa

Tiistai-treeneistä ei jäänyt jälkipolville muuta kerrottavaa kuin rankka vesisade. Elmo käytettiin aamulla rokotuksilla ja se oli ihan urvelo koko päivän. Nukkui pääasiassa. Pitkään mietin kannattaako lainkaan lähteä, mutta eihän treeneistä poiskaan osannut olla. Kaatosateessa lähdettiin ja käytiin kentän laidalla tekemässä tepastelua ja istumista. Kentälläkin käytiin ja sinne meno sujui yllättäen ihan kohtuu siististi. Mutta siinäpä se positiivinen osuus sitten olikin. Muiden kentältä lähtemisen katseleminen oli aivan liian vaikeaa katseltavaksi paikallaan ollen. Koira autoon ja itse muiden kanssa höpöttelemään BH-muffineita mussutellen.Tuli kuitenkin treenattua kurakossa ja märällä nurmella istumista ja makaamista. Ensimmäiset kerran maahanmenossa nurmikolla Elmo vähän näytti yäk-ilmettä, mutta seuraavilla kerroilla se oli jo ihan ok. Myöskään märkä kurakko ei tuntunut ihan nastalta jutulta, mutta kiltti poju tekee kun pyydetään.

Kotiin päästyä tehtiin kotipihassa paikallamakuu- ja perusasentotreeni mies häiriköimässä. Elmolla ei ollut pienintäkään epäilystä tekemisestä ja siitä mitä piti tehdä, vähän katseli miehen kulkemista, mutta ainoastaan pää liikkui. Kun saisi tuon tekemisen varmuuden ja päättäväisyyden siirretyksi kentälle - ja muuallekin.

Jatkossa otetaan lisää häirikkötreeniä ensin kotipihassa ja sitten muualle siirtäen.

Ei kommentteja: