Ollaan treenattu oikein extrana katsekontaktia, edistymistä on tapahtunut ja kestoa on saatu lisää, mutta ei riittävästi joten treeni jatkuu. Saatiin kuitenkin huikean hieno seuraamispätkä tässä menneellä viikolla, sellainen, että vieläkin vatsasta kouristaa kun ajattelee: tiivis hyvä katsekontakti, koira oikealla paikalla suorana ja reippaasti askeltaen. Oi! Pieni pilkistys tulevaisuudesta. :) Tottista on muuten treenattu vähän vasemmalla kädellä "muistin virkistykseksi", lenkkien yhteydessä. Liikkeestä maahanmeno on viimeisin uusi juttu - ja siinä on edistytty ihan kohtuullisesti. Elmo jää paikalleen ja kestää jo kymmenkunta askelta siten, että olen selkä siihen päin kääntyneenä. Toisinaan on paluussa perusasentoon siirtymisessä maltin tarvetta, mutta muuten olen ihan tyytyväinen harjoittelun edistymiseen.
Pari viikkoa sitten käytiin ensimmäistä kertaan ihan-oikeissa-palveluskoira-treeneissä. Hieman eksynyt fiilishän siellä oli, kaikki uutta ja ihmeellistä. Minähän en ole palveluskoirakentän laidallakaan käynyt kuuna-kullan-valkeana, puheita kyllä olen kuullut. Mentiin vähän "mitähän tämä on, onkohan ollenkaan meidän juttu"-fiiliksellä. Mutta oikein hyvä vastaanotto saatiin ja meininki näytti meidän mittapuulla ihan riittävän terveeltä, joten päätettiin jäädä. Paikalla oli liki 30 koirakkoa, sekä pk-rotuisia, että muita rotuja. Sää oli aurinkoinen ja pakkasta vain muutama aste. Puolet koirakoista teki kentän toisella laidalla tokoa ja me liityttiin pk-ryhmään. Muiden tehtyä yksitellen omat treeninsä mentiin omalla vuorolla ne jutut joita osattiin, kun en oikein mitään yksittäistä treenattavaa juttua keksinyt jännitykseltäni. Saatiin kehuja ikään nähden lukumääräisesti useista osatuista liikkeistä, joiden kanssa harjoittelua on hyvä jatkaa eteenpäin. Ja harjoituksien jatkamiskehotus häseltämisen hallinnassa. Kyllähän Elmo hieman häsläsi kentälle mennessä ja sieltä tullessa, hieman - mutta tapojensa mukaisesti kun tehtiin töitä, niin niitä sitten tehtiin, silloinhan ei häselletä.Palkasta vaihdettiin muutama sananen, kun namipalkka toimii, niin niillä jatketaan.
Eilen oltiin treeneissä toista kertaa, kentällä oli ihan sikakylmä, vaikka oli pakkasta vain -10 astetta. Paikalle oli vääntäytyneet ainoastaan ne innokkaimmat eli ne jo kisanneet ja muutoinkin harrastaneet - ja koulutusohjaajat eli me ja 7 koiraa. Muita noviiseja ei ollut meidän lisäksi, joten eksynyt fiilis jatkui. Aluksi tehtiin luoksepäästävyysharjoitus 4 koiralla, joista Elmo oli viimeinen. Parilla koiralla oli ilmennyt koetilanteessa peruuttamista ja niitä sitten kopeloitiin oikein kunnolla ja urakalla. Elmo ensikertaa harjoitusta tekemässä kun oli, niin otettiin vain yhteen kertaan, vähän kuin makustellen. Ihan hienosti Elmo suhtautui. Vähän katseli, että mikä toi tyyppi (mies!) on kun tulee lääppimään, mutta ei väistänyt yhtään - ja häntä vispasi koko ajan. Sen jälkeen otettiin ... no en muista millä nimellä he sitä kutsuivat mutta itse aiemmin vastaavaa olen tottunut kutsumaan sosiaaliringiksi. Koirakot riviin ja pujottelua vuorotellen. Sen jälkeen tehtiin ringissä liikkumista kävellen ja juosten, suunnan vaihtoja ja käännöksiä ja lopuksi luoksetulokuja. Elmon kanssa oltiin rivin viimeisenä ja se "hieman" täpinöissään uudesta jutusta johon sisältyi vieraita koiria. Missään vaiheessa ei ole yrityksistä huolimatta päästy harjoittelemaan vieraiden koirien läheisyydessä oloa. Viimeisten koirien ohittaessa kävin kyykkyyn Elmon eteen kun en saanut siihen kunnollista kestävää kontaktia - viis perusasennosta ja muiden tekemisistä - ja loput koirat saivat ohittaa ilman huomiota eikä meillä ollut kontaktin kanssa mitään ongelmaa. Meidän vuorolla ei pujoteltu, vaan kierrettiin porukka. Ringissä meno sujui jo paremmin, paitsi täyskäännökset joiden harjoittelu on muutenkin vielä vaiheessa, minulla on liikaa käsiä ja jalkoja. Luoksetulokujaan ei osallistuttu kujassa, vaan tehtiin muiden lähdettyä muutama luoksetulo koulutusohjaajan avustuksella. Tällä kertaa oli eri ohjaaja ja namipalkasta saatiin ehdotus siirtyä palloon/patukkaan. Virn! Meillä on käytetty ja käytetään jatkossakin namipalkkaa, koska se on ehdottomasti toimivin palkkauskeino. Elmo rauhoittui välittömästi siinä silmän räpäyksessä kun muut koirat lähtivät kentältä, siedätystä muille koirille on siis se mitä tarvitaan huomattavasti lisää. Taisi olla aika jännittävä kokemus, sen verran kierroksilla jätkä kävi muiden koirien paikalla ollessa.
Jos välittäisin muiden katseista ja niistä pääteltävissä olevista ajatuksista, niin minua ei kuuna kullan valkeanakaan nähtäisi enää tuolla kentällä. Mutta koska minulle oli tärkeintä Elmon käyttäytyminen tilanteessa, menen kentälle jatkossakin. Noiden vieraiden koirien kohtaamistilanteiden harjoittelu on osoittautunut miltei ylivoimaiseksi - siis kun ei niitä ole missään, niitä koiria! Kesällä ja syksyllä päästiin hyvään alkuun kun koirakoulussa oli porukkaa, mutta jos paikalla on kaksi koiraa, kuten viimeisinä kuukausina on ollut, niin ei siinä paljon häiriönsietoharjoittelua tule. Täältä kun lähtee kylille, niin meidän tuurilla ei nähdä yhtään koiraa tai joku menee jossain näköetäisyyden rajamailla.Toisaalta luotan kuitenkin Elmoon, muutama kerta ja sen jälkeen uskon tuon muiden koirien sietokynnyksenkin kasvaneen. Ja kun kenenkään kohdalla kohtaustilanteessa ei ollut mitään alistumisen tai pelon merkkejä - uusi tilanne vain sai kierrokset hurjiin lukemiin. Hevoset ovat tähän mennessä olleet kaikkein pelottavampia olioita, niitä piti käydä katsomassa 3 kertaa, ja sen jälkeen ne ovat "kuuluneet kalustoon". Aluksi niille piti tuhahtaa, mutta enää aikoihin niille ei ole tarvinnut tehdä edes sitä.
Muutama ilta takaperin käytiin totuttautumassa tallikahvio-käyttäytymiseen. Jos kahvioon tuleva ei millään tavoin reagoinut Elmoon, jätkä oli ihan cool. Tervehtijät saivat riemukkaan vastaanoton, mutta jätkä tuli kuitenkin takaisin kutsusta. Ei hassumpaa, vähän kierroksia se otti, mutta todella vähän siihen nähden mitä olin odottanut.
Muuten Elmolla jatkuu edelleenkin isokoira-pienikoira kausi, välillä muka niin suurta ja mahtavaa ja sitten hörvelletään pentuhepulissa. Muutamana iltana on nyt koettu sekin ihme, että se tulee viereen ihan oma-aloitteisesti ja laittaa kuonon polven päälle. Elmohan ei edes pentuna ollut mikään sylikoira eikä ole halitteluista piitannut. Ei karta läheisyyttä, mutta ei itse siihen hakeudu. Nyt nuo muutamat kerratkin ovat olleet sellaisia, että se on varkain hiipinyt viereen. Mitä pidempään itse malttaa olla sitä huomioimatta sitä pidempään se siinä viihtyy. Eilen illalla kokeilin korvien rapsutusta kun se oli sylissä etutassut jalkojeni päällä. Kyllä se sitä kesti jonkun aikaa, mutta jännittyi kuitenkin. Meidän toinen kissa on samanlainen - pysyy kyllä sylissä kun ottaa ja silittelee, mutta heti kun vapauttaa kädet, niin katoaa. Sohvalle se tulee viereen, ja viihtyy jopa tunninkin, jos sitä ei huomaa ja ohimennen vain silittää tai hellästi rapsuttaa. Olisikohan se tuo musta väri, joka tekee niistä itsenäisiä king-kongeja? Noihin tilanteisiin Elmolla oli takataskussa käytettäväksi king-kong-katse. Lempeän rakastava älykäs tummien silmien katse kulmakarvojen välistä pilkottaen - oi! Tuollaista katsetta en ole koskaan yhdeltäkään meidän koiralta saanut. Katseen kohteena olevana sydän muljahtaa mukavasti. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti