tiistai 25. toukokuuta 2010

Kyläilyä ja autoilua

Taas on muutama päivä ehtinyt vierähtämään. Elmosta näkee, että nyt se on kotiutunut. Sunnuntaina oltiin kyläilemässä vanhimman tyttären perheen luona sen kanssa. Kivan lähellä se pysyi siellä pihamaallakin ja tuli heti kun kutsuttiin. Lilli-kettuterrieri ei oikein ymmärtänyt, että sen oli tarkoitus juosta pennun kanssa ja pitää hauskaa. Raukka-parka pelkäsi niin, että meni wc:hen pytyn taakse piiloon täristelemään. Elmo tutki paikkoja uteliaana ja kiinnostuneena. Elmo nukahti kylässä miehen fleecetakin päälle ilman mitään ylimääräisiä vikinöitä. Automatkalla mennessä se piti konserttia melkoisesti, mutta takaisin tullessa oli jo ihan hiljaa.

Nyt on käytetty Elmoa autoajeluilla joka päivä ja hienosti se on alkanut oivaltamaan jutun juonen. Yleensä käy nukkumaan kun nostetaan auton peräpaksiin.

Taluttimeen totuttaminen on hyvässä vauhdissa. Ensimmäinen kerta oli yhtä kieppumista ja pyörimistä, mutta sen jälkeiset kerrat ovat onnistuneet ihan kohtuullisesti.

Öisin Elmo nukkuu edelleen pentuaidasta tehdyssä "tarhassa" keittiön nurkassa. Aitauksessa on metallihäkki ovi avoimena huovalla peitettynä, eilen meni sinne ensimmäistä kertaa ihan itse nukkumaan. On annettu sille ruoka useamman kerran häkkiin ja nostettu se nukkumaan sinne. Häkistä on tarkoitus tehdä sille kiva ja hauska pesäpaikka. Ja totuttaa se jo valmiiksi, jos joskus tulee tilanne, että se pitää häkkiin laittaa esim. näyttelyssä.

Muuten elämä on asettunut uomiinsa ja Elmosta on tullut perheen jäsen. =)

Ei kommentteja: