Tänään perjantaina on melkein viikko kulunut Elmon kotiin hakemisesta. Aika on tuntunut käsittämättömän pitkältä, niin paljon on ehtinyt tapahtumaan.
Mies oli vauva-vahtina alkuviikosta maanantain ja tiistain. Elmoa pidettiin piimäkuurilla kun vatsa oli löysällä. Kyllähän se siitä talttui ja palattiin normaalitilanteeseen.
Keskiviikkona olin ensimmäistä kertaa koirulin kanssa kaksin. Se mittaili ja arvioi minua pitkin päivää päätään kallistellen. Mitä lie sen pienessä päässä liikkui, olisiko arvioinut kannattaa tuohon ihmiseen panostaa? Aamupäivällä aloin ehdollistamaan sitä naksuttimelle, 2x3 sarja naksautuksia sai riittää ensimmäiselle kerralle. Ihan selvästi se mietti äänen ja nappulan ilmestymisen yhteyttä. Iltapäivällä kokeilin kuinka tullaan etenemään luopumisharjoituksissa. Näytin sille nyrkissä olevan nappulan ja suljin käden. Kolmannen nappulan kohdalla se ei enää alkanut nuolla kättä tai tapultellut kättä tassulla vaan istui nätisti. Huikeaa.
Torstai-aamuna Elmo oli selvästi hauduttanut asiat päässään kohdalleen ja oli päättänyt olla Valon-Pisarani (keltainen pentunauha), voi sitä iloa ja riemua kun tulin alakertaan. Se seurasi tekemisiäni hyvinkin tarkasti koko päivän. WC-paperitötteröön suljin sille nappuloita, neropatti keksi hyvin nopeasti mistä se haju tulee ja tötterö sai kyytiä. Jokainen nappula tuli syötyä. Pihamaata on kierrelty sunnuntai-illasta lähtien ja päivittäin tutustuttu muihin lauman jäseniin. Rouva ja neiti ovat olleet hieman ynseitä tutustumisesta. Eivät juuri mitään kommentoi, mutta eivät ole leikkiinkään ryhtyneet. Mutta ne ovat kyllä ennenkin olleet roturasisteja =/
Elmo oli eilen ensimmäistä kertaa yksin kotona. Keskiviikkona se oli puolisen tuntia yksin ollessani juoksulenkillä. Eilen oltiin ratsastamassa vanhemman tytön kanssa ja muu perhe lähti mukaan. Taisi tulla yhteensä joku 4-5 tuntia. Hyvin oli tyyppi jaksanut, liekö nukkunut koko lähes koko ajan. Oli vain pari uutta lätäkköä sen nurkkauksessa. Puuhasteltiin kyllä reilusti ennen lähtöä, vähän varmistellen nukkumista.
Tänään taas tehtiin luopumisharjoituksia, kolmannella kerralla se muisti mistä on kysymys. Ensimmäiset nappulat annoin sille kädestä, mutta sitten vaikeutin tipauttamalla nappulan lattialle. Jäbykkä oivalsi heti ensimmäisen jälkeen, että siihenhän se tipahtaa. Ja kämmen oli enää hyvin kevyesti suljettuna. Oi sen malttia! Eikä 8 viikkoakaan ole vielä täynnä.
Mitäs muuta Elmo Valon-Pisara osaakaan? Se tunnistaa nimensä lähes aina. Tietää että jääkaapissa on ruokaa, on lisätty piimää edelleen sen nappuloiden sekaan pikku loraus. Kerran luuli, että jätin ruokakupin jääkaappiin ja jäi siihen ujeltamaan. Tietää, että ruokakipon kilahdus työtason vieressä tarkoittaa ruokaa, tänään istui työtason eteen n. puoli tuntia ennen ruoka-aikaa ja piti konsertin työtasolle merkitsevästi katsellen. Ennen ruokakipon saamista osaa istua alas ja rauhoittua, kahdella viimeisellä kerralla vaadin jo, että sen pitää katsoa minua silmiin. Ensimmäisellä kerralla hieman kesti, mutta toisella kerralla istui ja katsoi. Wau!
Vatsan rauhoituttua ei ole kertaakaan tehnyt kakkoja sisälle. Kun sanotaan "pissalle" niin lähtökäskyksi riittää itseltä askel ja se menee kohti takaovea, kumpi nyt sattuukin olemaan lähempänä. Hampaita se edelleenkin käyttää, mutta ai-kiljaisun kuultuaan lopettaa. Etuhampailla saa kirputtaa, josta se tuntuu olevan todella onnellinen. Puntista tai kylpytakin helmasta irrottaa kun pysäyttää kaiken liikkeen. Iltaisin jätkä sai alkuviikosta sieviä pentuhepuleita, nyt ne ovat muuttuneet iltariehuksi =D, muutama viherkasvi on kokenut viime-hetken pelastumisen, pikkulikan lipposesta on kantapää jyrsitty. Mamman viime kesänä istutetut ruusupuskat ovat hilkusti selviytyneet hengissä, toistaiseksi.
Ja pusutellakin se osaa, ei tarvitse kuin muiskauttaa suulla niin se tulee lipaisemaan. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti