torstai 25. elokuuta 2011

Hommailua, häröilyä ja operaatio polkupyörä

Käytiin treenaamassa Nokialla muiden riisenien kanssa. Outo paikka, oudot ihmiset, oudot koirat. Pakka pysyi kuitenkin kohtuuhyvin kasassa, haukkumista oli enemmän kuin tutulla kentällä, mutta merkittävästi vähemmän kuin joskus aikaisemmin. Ei esim. haukkunut kun porukka seisoskeli auton läheisyydessä. Kentän laidalla Elmo tarjosi itse rauhoittumista istuen ja maahan käyden eikä kierrokset menneet missään vaiheessa yli - "keskusteluyhteys" pelasi lähes koko ajan. Ja nekin hetket, kun mentiin siinä rajoilla olivat tosi lyhyitä. Häiriöinä oli juoksevia koululaisia liikuntatunnilla ja muita riiseneitä. Samanrotuisten näkeminen oli jostain syystä kiihottavampaa kuin muiden koirien. Seuraaminen löysää ja väljää, paikka kuitenkin se mikä pitää. Ei enää jätättämistä vaikka mielenkiinto herpaantuu. Edistymistä siis jälleen havaittavissa.

Kotona aloitettiin operaatio polkupyörän siedätys. Joku päivä takaperin saatiinkin jo hyvä harjoitus, kun naapurin isäntä tuli polkupyörällä hurjaa vauhtia vastaan puskan takaa lenkillä ollessa. Samalla reissulla ihmeteltiin leikkuupuimuria. Polkupyörän siedätysharjoitus meni isomman likan avustuksella ihan kivasti. Muutaman metrin päässä ensin likka seisoi pyörän kanssa, sitten käveli, sitten ajoi hiljaa, sitten kovempaa, jarrutteli ja lopuksi kiersi ympärillä. Ympärillä ajaminen meni sietokyvyn rajalla. Kun pakka kuitenkin pysyi kasassa, päätin jatkaa ja otin itse pyörän, ensin niin että olin pyörän ja Elmon välissä ja talutin pyörää kävellen. Sitten pyörä oli meidän välissä, tämä aiheutti jo muutaman huolestuneen katseen renkaaseen ja haukahduksen. Kielto ja kehu - ja homma jatkui. Menin pyörän päälle ja ajoin niin hiljaa, että Elmo käveli vierellä. Oikeaa paikkaakin tavoiteltiin. Pikku pätkä ja sitten vähän pidempi pätkä niin, että jo ravasi vierellä. Homma eteni todella hyvin ja koira pysyi rentona. Lopuksi palloilua =) ....

On niin hienoa katsella ja huomioida kuinka Elmo on oppinut hillitsemään itsensä ja sen myötä oppinut muuttamaan käytöstään kiihdyttävissä tilanteissa. Ei ehkä niinkään osoitus koiran älykkyydestä kuin siitä, että korvaavaa käytöstä on harjoiteltu ja harjoittelu alkaa tuottamaan tulosta. Toisaalta vain älykäs koira oppii ;o)

Seuramme järjestää mölli-kisat muutaman viikon päästä. Ehdin jo ilmoittautua kun näytti siltä, että yhteistyö toimii. Nyt on aikaa kuitenkin ollut tosi vähän treenaamiselle, kenttätreenit on jääneet kaksi kertaa pois eikä pellollekaan ole ehditty ollenkaan. Työt häiritsevät merkittävästi harrastustoimintaa :( .... katsotaan nyt miten saadaan palikat kasaan. Eilen illalla tein vielä havainnon, että riisenimestikset ovat saman viikonloppuna kuin möllikisat, ja olisi tosi kiva mennä katsomaan riisenileirillä samassa reenirymässä olleiden kisaamista. Lähes kaikki olivat ilmoittautuneet mukaan.

Ei kommentteja: