maanantai 21. marraskuuta 2011

Hyperventilointia

Keihästyksestä on toivuttu, jatkoa antibioottikuuriin tarvittiin 5 pv eli yhteensä 15 pv:n kuuri. Haavaa Elmo antoi puhdistaa tosi hyvin. Joka kerta jouduttiin toteamaan, että on se vaan aikamoinen tyyppi. Hengityksestä ja lihasjännityksestä pystyi päättelemään, ettei haavan puhdistustoimet ihan tuntumattomia olleet, mutta ei ensimmäistäkään irvistystä tai silmien muljauttelua. Taas kerran mielessä kiittelin Elmon kasvattajaa käsittelyyn totuttamisesta pikkupentuna.

Ensimmäinen vapaa lenkki tehtiin pellolle sen jälkeen kun Elmo oli ollut 2 pv ilman kipulääkkeitä. Vähän varovaista liikkuminen vielä oli ja kotiinpäin mennessä liikkeet eivät olleet ravissa ihan puhtaita. Tottistakin siinä vähän muisteltiin, aivan liikaa vauhtia aivan kaikessa =) ... mutta muistissa oli ja kontakti oli loistava.

Toisella vapaana olo lenkillä pellolla jo juoksukin maittoi. En muistanutkaan, että olisin aiemmin seurannut koiraa liikkeiden puhtaus ajatuksella. Nyt tuli seurattua, laukanvaihdot kumpaankin suuntaan onnistuivat vauhdissa ja ravistakin oli se pieni epäpuhtaus poissa. Kun liikkeet näyttivät puhtailta, leikittiin lopuksi patukalla.

Suurin osa lenkeistä on yhä tehty remmilenkkeinä, mutta vapaana oloa on päivä päivältä lisätty. Eilen mies kävi tallomassa pellolle jäljen, vajaa 100 metriä ja puoli tuntia. Voi miten hienosti Elmo oli heti juonessa mukana kun käännyttiin pellolle - ei ole siitä kohdin aiemmin pellolle menty. Ei pienintäkään häseltämistä tai riekkumista. Tosi nätisti rauhoitti itse itsensä ja kävi maahan odottamaan. Kun pyysin istumaan oli ilme vertaansa vailla, tosi skarppi ja tarkkaavainen, mutta RAUHALLINEN. Luvan jälkeen ei ollut epäilystäkään siitä mitä ollaan tekemässä. Olin ihan varma, että Elmo tuupertuu ennen kuin ollaan lopussa, niin innolla se nuuskutti menemään. Makupalat jäivät peltoon, kuitenkin merkkasi jokaisen pysähtymällä, mutta ei malttanut napata niitä suuhunsa. Kun jälki loppui niin loppui sen ajokin kuin seinään: "se oli sit siinä, olin muuten aika reipas jätkä" Elmo ilmeili. Käytiin vielä vähän leikkimässä kauempana pellolla ja opettelemassa makupalojen syömistä rasiasta niin ettei mene kaikki kerralla. Kotiin päästyä jätkä oli todella väsynyt. Nukkui vajaan tunnin omalla pedillään niin, että piti välillä käydä tarkistamassa onko hengissä. Siinä se sitten olikin se väsymys! Sen jälkeen on virtaa ollut entiseen tapaan.


Ei kommentteja: